Mietin tänään blogini nimeä ja sain siskoltani täydellisen nimen: Epätäydellisen täydellistä elämää.
1) Se kuvastaa elämääni, arkea. Rakastan arkea, suurimmaksi osaksi. Tietenkin on ihanaa saada juhlaakin ajoittain, mutta mikä tuntuisi juhlalta, jos arkikin olisi pelkkää juhlaa. Rakastan ja yritän arvostaa elämää tavallisena arkena.
2) Nimi tarkoittaa myös haavoittuvaisuuttani äitinä. En ole täydellinen, mutta pyrin täydellisyyteen äitinä, kasvattajana. Täydellisyydellä en tarkoita lapsilleni annettuja lahjoja, asuinoloja tai muuta materiaa. Tarkoitan rakkautta, läheisyyttä ja elämää. Tähän opin äitiyden myötä ja tuntemalla lapseni. Voin siis olla täydellinen äiti lapselleni vajavaisuuksineenkin.
3) Epätäydellisyydellä en tarkoita täydellisyyden vastakohtaa, vaan keskeneräistä projektia minäkuvan löytämisessä rinnastettuna äitiyteen. Haluan olla äiti, nainen ja pullan tuoksuinen vaimo. Juurikin tässä järjestyksessä.
Mitä loppujen lopuksi on täydellinen elämä ja mitä epätäydellinen elämä? Jollekin epätäydellinen on täydellistä.
Kuka sen täydellisyyden määrittää?
Minulla on kaikkia miellyttävä vastaus:
- Vain SINÄ itse!
Voin siis sanoa elämäni olevan epätäydellisen täydellistä.
tiistai 19. marraskuuta 2013
maanantai 18. marraskuuta 2013
Imetys
Olen luonteeltani pohtija, ajattelija ja muiden mielipiteistä välittäjä.
Tänään Vauva -lehti linkitti Facebook -sivuillaan Ylen tekstin: Imetys päättyy usein pettymykseen. Monella äidillä tämän otsikon luettuaan nousi varmasti karvat pystyyn, kuten minullakin. Asiasta nousi myös monta kommenttia imetyksestä.. Jotkut jopa syyllistäviä..
Raskauden aikana ajattelin, että imetyshän on luonnollista ja aina imetys onnistuu. En ajatellut, että se voisi epäonnistua tai olla vaikeaa. Mietin ja taisin sanoa jopa ääneen, että laiskuuden takia äidit lopettavat imettämisen.
Olin niin väärässä.. Imetys ei minulla alkanut todellakaan helpolla. Muistan itkeneeni yöt. Rinnat olivat kipeät, haavoilla. Itkin kykenemättömyyttäni olemaan "hyvä äiti", mutta samalla yritin olla stressaamatta, koska viimeistään sillä saisin maidon loppumaan. Käytin rintakumia, koska se helpotti kipuja, mutta samalla neiti ei saanut oikeanlaista otetta. Jatkoin tuskailua, lisämaidon antamista pullolla, pumppaamista, haavojen hoitamista.. Kaikki oli niin stressaavaa. Itkin ädilleni ja miehelleni muiden ajattelevan minua huonona äitinä, jos nyt lopetan imettämisen. EN halunnut olla "huono äiti".
Yhteiskunta monesti painostaa äitejä imettämään, onhan meillä suosituksessa täysimetys kuuteen kuukauteen saakka. Mutta entä.. jos sitä maitoa ei tule? jos äiti ei halua imettää? Onko minun pakko? Miksi imettämättömyydestä tehdään negatiivinen asia?
Olisin säästynyt monilta itkuilta ja tuskalta, jos minulla ei olisi ollut "pakkoa" imetykseen, jonka olin osittain itselleni yhteiskunnan lisäksi luonut. En kuitenkaan antanut periksi, kuusi viikkoa itkin ja tuskailin. Sain tukea äidiltä, anopilta ja imetyksen tuki ry:n -sivuilta sekä rakkaalta aviomieheltäni. Muistan mieheni kerran pitäneen tyttöä rinnalla oikeassa asennossa herumisen alkamiseen asti, koska tytöllä ei ollut malttia. Neuvolassa oli onneksi imetysmyönteinen hoitaja, joka antoi tukea, vaikka aluksi tytön paino ei noussut.
Olin pettynyt, tuskastunut ja hormoonien vallassa, mutta voi sitä iloista päivää, kun tajusin tytön imevän hyvin ja imetyksen onnistuvan. Olin tyytyväinen itseeni, että jaksoin. Jatkoin täysimetystä kuusi kuukautta ja jatkan edelleen osittain imetystä. Onnistuin siis imetyksessä, mutta en ollut vieläkään "hyvä äiti" imetyksen vuoksi. Minusta hyvä äiti on.. ÄITI, joka tekee lapsen onnelliseksi ja asettaa rajoja rakkaudella. Läheisyyttä voi antaa lapselle halaamallakin, ei imetyksellä. Koen olevani "hyvä äiti" näillä kriteereillä.
En halua tällä tekstillä kehua itseäni tai arvostella ketään, koska arvostan myös äitejä, jotka eivät imetä tai eivät pysty siihen. Jokainen äiti ja lapsi löytävät yhdessä oikean tien. <3
Tänään Vauva -lehti linkitti Facebook -sivuillaan Ylen tekstin: Imetys päättyy usein pettymykseen. Monella äidillä tämän otsikon luettuaan nousi varmasti karvat pystyyn, kuten minullakin. Asiasta nousi myös monta kommenttia imetyksestä.. Jotkut jopa syyllistäviä..
Raskauden aikana ajattelin, että imetyshän on luonnollista ja aina imetys onnistuu. En ajatellut, että se voisi epäonnistua tai olla vaikeaa. Mietin ja taisin sanoa jopa ääneen, että laiskuuden takia äidit lopettavat imettämisen.
Olin niin väärässä.. Imetys ei minulla alkanut todellakaan helpolla. Muistan itkeneeni yöt. Rinnat olivat kipeät, haavoilla. Itkin kykenemättömyyttäni olemaan "hyvä äiti", mutta samalla yritin olla stressaamatta, koska viimeistään sillä saisin maidon loppumaan. Käytin rintakumia, koska se helpotti kipuja, mutta samalla neiti ei saanut oikeanlaista otetta. Jatkoin tuskailua, lisämaidon antamista pullolla, pumppaamista, haavojen hoitamista.. Kaikki oli niin stressaavaa. Itkin ädilleni ja miehelleni muiden ajattelevan minua huonona äitinä, jos nyt lopetan imettämisen. EN halunnut olla "huono äiti".
Yhteiskunta monesti painostaa äitejä imettämään, onhan meillä suosituksessa täysimetys kuuteen kuukauteen saakka. Mutta entä.. jos sitä maitoa ei tule? jos äiti ei halua imettää? Onko minun pakko? Miksi imettämättömyydestä tehdään negatiivinen asia?
Olisin säästynyt monilta itkuilta ja tuskalta, jos minulla ei olisi ollut "pakkoa" imetykseen, jonka olin osittain itselleni yhteiskunnan lisäksi luonut. En kuitenkaan antanut periksi, kuusi viikkoa itkin ja tuskailin. Sain tukea äidiltä, anopilta ja imetyksen tuki ry:n -sivuilta sekä rakkaalta aviomieheltäni. Muistan mieheni kerran pitäneen tyttöä rinnalla oikeassa asennossa herumisen alkamiseen asti, koska tytöllä ei ollut malttia. Neuvolassa oli onneksi imetysmyönteinen hoitaja, joka antoi tukea, vaikka aluksi tytön paino ei noussut.
Olin pettynyt, tuskastunut ja hormoonien vallassa, mutta voi sitä iloista päivää, kun tajusin tytön imevän hyvin ja imetyksen onnistuvan. Olin tyytyväinen itseeni, että jaksoin. Jatkoin täysimetystä kuusi kuukautta ja jatkan edelleen osittain imetystä. Onnistuin siis imetyksessä, mutta en ollut vieläkään "hyvä äiti" imetyksen vuoksi. Minusta hyvä äiti on.. ÄITI, joka tekee lapsen onnelliseksi ja asettaa rajoja rakkaudella. Läheisyyttä voi antaa lapselle halaamallakin, ei imetyksellä. Koen olevani "hyvä äiti" näillä kriteereillä.
En halua tällä tekstillä kehua itseäni tai arvostella ketään, koska arvostan myös äitejä, jotka eivät imetä tai eivät pysty siihen. Jokainen äiti ja lapsi löytävät yhdessä oikean tien. <3
Alku aina hankalaa..
Olen aina pitänyt blogin kirjoittamista taitolajina ja seurattuani rakkaita ihmisiä,päätin aloittaa omani..
Helppo päätös tai matka tämä ei tule olemaan. Olen arvo maailmaltani ensisijaisesti äiti. Tämän avulla haluan löytää uudelleen sisäisen minäni ja rakkauden myös itseeni rakastaen perhettäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)